Yksityistilaisuus

Koska:
28.8.2021 Koko päivä
2021-08-28T00:00:00+03:00
2021-08-29T00:00:00+03:00
Yhteystiedot:
Konserttitoimisto Kumpulainen Oy
+358 400 885 223

Jori Otsa & Mah'Orkka

Jori Otsa & Mah’Orkka tulkitsee legendaarisen virolaisen laulajan Georg Otsin levylaulujen upeimpia ja kauneimpia ikivihreitä, sekä muita unohtumattomia slaavilaisia sävelmiä ja oman kynän tuotoksia venäläisin perinnesoittimin.

Orkesteri on perustettu marraskuussa 2018 ajatuksena, että nämä unohtumattomat laulut on tuotava pois pölyttyneistä levyhyllyistä elävinä lauluina sinne minne ne todellisuudessa kuuluvat ja missä kansa on, eli kansankuppiloihin, pubeihin, pieniin tiloihin – missä ikinä ihmisiä on.

Kuppilakeikkojen ohella Jori Otsa & Mah’Orkka keikkailee myös mm. eri avustusjärjestöjen tilaisuuksissa sekä aloitti valtakunnallisen konsertti­kiertueen keväällä 2020, joka ehti sisältää konserttisaleja, työväentaloja ja klubeja, kunnes koronaepidemia keskeytti kaiken. Orkesteri jatkaa keskeytynyttä kiertuetta, festivaaleja ja muita keikkoja, heti kun tilanne normalisoituu.

Orkesteri on julkaissut Georg Otsin tunnetuksi tekemistä lauluista jo kaksi albumia trilogiaksi tarkoitetusta sarjasta. Georg tule takaisin (tammikuussa 2020) ja Harbor Georg (marraskuussa 2020). Molempia albumeita on kiitelty niin musiikkitoimittajien, kriitikoiden kuin yleisönkin taholta yli genrerajojen.

Kun murhe valtaa mielen tai onni hipaisee, saa tämä persoonallinen orkesteri balalaikkojen, harmonikan ja upean intensiivisen laulun kera kuulijansa koskettavalle aikamatkalle menneeseen, josta ei kaihoa ja lohtua puutu.

Jori Otsa & Mah’Orkka

Jori Otsa – laulu

Rolf Storsjö – harmonikka

Kari Hartikka – primabalalaikka

Turkka Wahlbäck – kontrabassobalalaikka